”Opettajan työtä on pidetty kutsumusammattina, mistä on seurannut tulkinta, että omaa hyvinvointia täytyisi uhrata oppilaiden hyväksi”, sanoo OAJ:n laki- ja työelämäpalveluiden erityisasiantuntija Sara Simberg Opettaja-lehdessä 10/2024.
Työsuojelu otettiin 1990-luvulla varsin suorasukaisesti talouden työkaluksi tavoiteltaessa tuottavuutta ja kilpailukykyä. Se pysäytti henkisen työsuojelun kehittämisen, vaikka työn psyykkinen ja sosiaalinen kuormittavuus oli huolestuttanut työsuojeluviranomaista vähintään 1970-luvulta.
Jos historiasta jotain voi oppia, niin sen, että vaihtoehtoja on aina olemassa. Siksi vähintään päätöksentekijöiden pitää tuntea lähihistoriaa eli päätöksenteon kohteena olevien asioiden historialliset taustat. Vain siten voi edes yrittää tietoisesti vaikuttaa tulevaisuuteen umpimähkäisten paniikkiratkaisujen sijaan.
Kivut ja monet muut fyysiset oireet voivat olla kehon tapa kertoa ylikuormituksesta ja tarpeesta hiljentää tahtia. Lue aiheesta lisää Eeva-lehden verkkopalvelusta ja painetusta Kauneus & Terveys -lehdestä.
Viitoittuuko koulu- ja opiskelu-uupumuksesta tie myös työuupumukseen? Jo nyt alle 35-vuotiaat palautuvat työn tuottamasta rasituksesta vanhempia ikäryhmiä heikommin.
Harrastelenko historiantutkimusta? Ainakin historiaa olen harrastellut koko työurani: kussakin ajassa ja hetkessä pintaan kuohuvien ilmiöiden taustojen perään pitää kysellä. Mikään ei synny tyhjästä eikä edes yhtäkkiä, vaikka tulisimme yllätetyiksi ja saisimme sokkiherätyksen todellisuuteen.